Linnoitettu länsi

Venäläiset rakensivat ensimmäisen maailmansodan lopulla laajempaan valtakunnallisen linnoitusketjuun kuuluvan kenttälinnoituksen Kalkkuun.

Venäjän 1900-luvun puolustussuunnitelmissa Suomen merkityksenä oli toimia puskurialueena, jossa käytävillä taisteluilla hidastettettaisiin vihollisen etenemistä valtakunnan silloiseen pääkaupunkiin Pietariin. Mistään uudesta strategiasta ei sinänsä ollut kyse, Suomen puolustustehtävät olivat olleet samanlaiset jo 1800-luvun puolivälistä lähtien. Hyökkäyksen oletettiin tapahtuvan mereltä kä sin tehtävänä maihinnousuna. Viholliseksi koettiin Saksan ja Ruot sin ohella 1900-luvun alkuvuosiin saakka myös Englanti.

Venäjän Itämeren laivaston tukikohta sijaitsi 1900-luvun alussa Liepajassa nykyisen Latvian rannikolla. Sijaintinsa perusteella tukikohta soveltui hyvin Saksaa vastaan mahdollisesti käytävään hyökkäyssotaan. Venäjän Itämeren strategia kuitenkin romahti vuosisadan ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä.

Japani hyökkäsi menestyksellisesti ilman sodanjulistusta Venäjän laivastototukikohtaan Port Arthuriin 8. helmikuuta 1904. Sota tunnetaan Venäjän–Japanin sotana. Apuun lähetettiin Venäjän Itä-meren laivaston 11 taistelualusta tavoitteena palauttaa Venäjän meriherruus. Toisin kuitenkin kävi, TsusIhiman meritaistelussa 27.–28. toukokuuta 1905 Japani tuhosi Venäjän Itämereltä lähettämät alukset, 11:sta taistelulaivasta seitsemän upposi ja neljä jäi japanilaisille. Tshushiman salmi tunnetaan myös nimellä Korean salmi.

Laivaston tuhoutumisen vuoksi Venäjän oli muutettava Itäme ren strategiaansa. Laivaston uudelleen rakentamiseen ryhdyttiin kyllä heti, mutta projekti lähti hitaasti liikkeelle. Kun vielä Saksa ja Ruotsi kehittivät vuosisadan alussa laivastoaan voimakkaasti, oli Pietarin puolustus suunniteltava uudelleen ja Suomenlahden ja Pohjois-Itämeren rannikot päätettiin linnoittaa ja rannikkolinnoitusten rakentaminen aloitettiin 1913.

I maailmansodan alussa Saksan hyökkäyksen painopiste kohdistui länsirintamalle, mikä antoi venäläisillä aikaa rakentaa Suomenlahdelle ja Pohjois-Itämerellä rannikkolinnoitukset riittävän valmiiksi sekä miinoittaa vesialueita. Maihinnousun uhka Suomenlahdelta oli siten torjuttu. Seuraavaksi pelättiin saksalaisten nousevan maihin jossakin Pohjanlahden rannikkoalueella ja hyökkäävän Pietariin Suomen läpi.

Suomen länsirannikolle rakennettiinkin merialueen vartiointiin ja ensitorjuntaan vähäisiä puolustuslaitteita aina Hangon Lappohjasta Ouluun. Maan sisäosiin järvialueiden kapeikkoihin, tärkeiden teiden sekä rautateiden suojaksi rakennettiin kenttälinnoitettuja asemia, jotka eivät muodostaneet mitään katkeamatonta linjaa, mutta joista käytännössä muodostui kolme Suomen halki kulkevaa puolustuslinjaa.

Puolustusvarustukset sijaitsevat laajalla alueella Mustavuoressa. Mustavuoren–Kalkunvuoren linnoitus kuului ensimmäiseen puolustuslinjaan, joka kulki pohjoisesta Nurmeksesta Kuopion ja Ähtärin kautta Tampereen seuduille ja sieltä Urjalan kautta Lohjalle päättyen Inkooseen. Lujimmin oli linnoitettu Tampereen ja Lopen välinen alue.

Mustavuoren linnoituksessa on n. 2,5 km taistelu- ja yhdyshautaa sekä lähes 90 linnoituslaitteen jäännöstä. Taisteluhaudat on kaivettu maahan tai osittain louhittu kallioon. Alun perin rakenteiden seinät ovat todennäköisesti olleet hirsirakenteilla tuettuja. Tuliasemien ja suojatilojen puurakenteiden jäännöksiä on säilynyt muutamassa kohdassa varustusta.

Suomalaiset miehet eivät olleet asevelvollisia, joten linnoitustöihin ja sotateollisuuteen saatiin kohtalaisen hyvin työvoimaa. Linnoitustyöt tarjosivat maaseudun tilattomalle väestölle hyvän toimeentulolisän. Työvoimaa ja hevosia sekä työkaluja otettiin myös pakko-otoilla työmaille. Jokaisen kartanon piti lähettää mies ja hevonen vallitustöihin. Töitä johtivat venäläiset upseerit ja sapööriosastot.

Pispalassa vallityöt aloitettiin elokuussa 1915. Aikalaismuistelmissa kerrotaan, että työhön otettiin ilman valintaa kaikenlaista ainesta, jonka työteho oli varsin alhainen. Pispalan vallitusalueella työt lopetettiin melkein kokonaan helmikuussa 1916, mutta alettiin uudelleen myöhemmin keväällä. Ja saman vuoden syyskesällä alettiin vallityöt myös Villilässä ja Maatialan harjulla Pitkänniemessä. Kesäkuussa 1917 oli siviiliväkeä miehiä ja naisia työssä noin 2000.

Alkuperäiseen tarkoitukseensa kenttälinnoituksia ei käytetty. Vuoden 1918 sodassa niistä joitakin käytettiin. Punaiset puolustivat asemia siellä missä rintamalinjat leikkasivat kenttälinnoituksen vyöhykkeitä. Tampereelle valkoiset eivät hyökänneet kaupungin länsipuolelta, koska Epilän alue oli voimakkaasti linnoitettu, joten Mustavuoren kenttälinnoitusta ei silloin käytetty. Toisaalla Muroleen alueen linnoitukset kukistuivat vasta saarrostuksen jälkeen.

Vuodesta 2009 osa alueesta on kuulunut Pirkanmaan maakuntamuoseon kehittämään Adoptoi monunentti -toimintaan.

Video kohteesta täällä.