Muut linnoitusrakenteet

Puolustusasemien rungon muodostavat taistelu- ja yhdyshaudat, mutta niissä ja niihin liittyen on paljon muitakin rakenteita. Tarvitaan konekivääriasemia, tuli- ja tähystysasemia, valonheitinasemia, piikkilankaesteitä, suoja- ja varastotiloja sekä puhelin- ja liikenneyhteyksiä.

Piikkilankaesteet

Puolustusasemien edessä kulkivat piikkilankaesteet (ven. препятцтвие) siten, että niiden ulkoreuna oli 30–100 m lähimmistä tuli- ja taisteluhaudoista. Paikasta riippuen esteet saattoivat sijaita myös välittömästi asemien edessä. Tuliasemat oli sijoitettu piikkilankaesteisiin nähden niin, että konekiväärillä voi ampua tehokkaasti sivustatulta pitkin estettä.

Puolus Espanjalainen ratsu tusasemien edessä on saattanut olla useampikertaisetkin piikkilankaesteet. Esteisiin jätettiin aukkoja teiden kohdalle ja muuallekin mahdollistamaan puolustajien vastahyökkäysrynnäkön. Aukot suljettiin siirrettävillä piikkilankaesteillä, jotka tunnettiin myös nimellä espanjalainen ratsu (kuva, Matti Vuorikoski, Vapriikin näyttely). Piikkilankaesteiden leveys oli 7–10 metriä. Piikkilanka kiinnitettiin puisiin tolppiin, jotka olivat maanpäälliseltä osalta vähintään metrin korkuisia. Tolpat olivat eri mittaisia, millä estettiin vihollista heittämästä siltaa esteen päälle. Mustavuoren alueella ei ole säilynyt mitään jäänteitä piikkilankaesteistä.

Konekivääriasemat

Konekivääreitä varten Konekivääri puolustusasemiin rakennettiin tykkitulen kestäviä tuliasemia konekivääreitä varten. Tyypillinen kenttälinnoitettu, katettu konekivääriasema (ven. пулеметное гнеэдо/установка) oli maahan kaivettu kuoppa, jonka sisäseinät ja katto ovat aikanaan olleet hirsillä tuetut.

Kenttälinnoitettujen konekivääriasemien rakenteiden yksityiskohtia ei ole tiedossa koska kaikki puiset tukirakenteet ja katto on purettu asemista sotien jälkeen eikä jäljellä ole enää kuin maatunut kuoppa, josta on hahmotettavissa ampuma-aukon sektori.

Kuvan konekivääri on Maxim m/1910 Sokolov jalustalla. Kyseessä on Venäjän keisarillisen armeijan parannettu versio Maxim m/1905 -konekivääristä (kuva, Matti Vuorikoski, Vapriikin näyttely).

Tykkien tuliasemat

Kevyiden tykkien tuliasemilla puolustettiin linnoitettujen maastonkohtien välisiä alueita. Näistä sivustatuliasemista käytettiin nimitystä kaponieeri (ven. капонир). Niistä tulitettiin tukikohtien välisiä avoimia alueita. Yhdessä kaponieerissä oli yleensä kaksi samaan suuntaan ampuvaa tykkiä. Kaponieerit olivat pääsääntöisesti katettuja. Aseistuksena oli 157 mm:n kaponieeri- ja rankikkotykkejä sekä kevyitä kenttätykkejä.

Kevyille tykeille rakennettiin myös kaponieereistä poikkeavia tuliasemia, jotka oli tarkoitettu yhdelle aseelle. Nämä tuliasemat sijoitettiin aivan etulinjaan, jossa ampuivat myös osittain suorasuunnattua rintamatulta kohtisuoraan hyökkääjiä vastaan.

Kenttälinnoituksissa ei ollut raskaalle tykistölle tarkoitettuja tykkipattereita, joskin yleiskielessä puhutaan tykkipattereista myös kaponieereista puhuttaessa. Kalkunvuoren–Mustavuoren kenttälinnoituksesta ei ole enää hahmotettavissa selkeitä tykistön tuliasemia. Kenttätykistön asemat ovat saattaneet olla siinä määrin väliaikaisia ettei niistä ole jäänyt merkkejä maastoon. Kalkun–Mustavuoren kenttälinnoituksen alue on ulottunut nykyistä suojelualuetta laajemmalle, joten tuliasemat ovat voineet jäädä rakentamisen alle ilman, että niihin on kiinnitetty mitään huomiota. Siten ei ole myöskään tietoja siitä, millaisia tykkejä täällä on ollut käytössä. Alla olevissa kuvissa olevat tykit ovat olleet venäläisten käytössä Suomessa. Näistä todennäköisin vaihtoehto on kanuuna 76/02.


Kanuuna mallia 1902 (76/02). Kaliiperi 76,2 mm, pisin ampumamatka 7,9 km, patruunalaukaus. Paino tuliasemassa 1 100 kg, ajopaino 1 900 kg (etuvaunussa 40 laukausta). Veti kuuden hevosen valjakko. (kuva: Matti Vuorikoski. Vapriikin näyttely).	57/26 K venäläinen lähitorjuntaan tarkoitettu kaponieeritykki. Venäläiset ottivat v.1892 käyttöön 57 mm:n 26 kaliiperin kaponieeritykin, joka oli tarkoitettu linnoituslaitteiden sivustatulitukseen ja lähipuolustukseen.

Tähystysasemat

Puolustusasemien yhteydessä oli tykistötulen kestäviä katettuja tähystysasemia (ven. наблюдателний пункт), joista kyettiin tarkkailemaan etumaastoa ja johtamaan tulta. Kenttälinnoitusten tähystysasemat olivat puuvahvisteisia, katto on tehty hirsistä ja peitetty maalla. Mustavuoressa ei ole enää säilyneitä puurakenteita, joten tähystysaseman ja konekivääriaseman erottaminen ei enää onnistu.

Tähystysasema saatettiin sijoittaa myös taisteluhautojen taakse, korkeampaan maastokohtaan. Siten Mustavuoressa (rakentamisaikana Multivuori), jonka etelärinteellä oli myös juoksuhautoja, on mahdollisesti ollut myös tähystysasema. Alueella sijaitsee nykyisin laskettelukeskus, joten kaikki linnoituslaitteisiin viittaavat jäljet ovat kadonneet.

Liikenneyhteydet

Tykkitie Linnoitustöiden tekeminen jo sinänsä edellytti kelvollista tieverkkoa. Olemassa olevia vanhoja tielinjoja käytettiin hyväksi kunnostamalla niitä ja autioille alueille rakennettiin uusia teitä. Rakennusmateriaaleja, työmiehiä, aseita ja sotilasosastoja oli kyettävä siirtelemään vuodenajasta riippumatta, joten pääosiltaan tieverkon oli oltava kelirikon kestävää.

Linnoitetuille alueille rakennettuja yhdysteitä kutsutaan kansanomaisesti myös tykkiteiksi. Suurimmillaan tiet olivat yli 5 m leveitä, pengerrettyjä ja pinnoitettu mukulakivillä. Pienimmät rakennetut kulkureitit olivat polkuja, joiden vaikeakulkuisimmat kohdat pinnoitettiin kiveyksellä. Kuvan yhdystie (tykkitie) sijaitsee Kalkunvuoren–Mustavuoren linnoitusalueen koillisosassa (kuva Matti Vuorikoski).

Puhelinverkko

Linnoituselimet olivat yhteydessä toisiinsa puhelimitse. Puhelinjohdot kaivettiin maahan kaapelikaivantoihin. Ne olivat maahan kaivettuja tai kallioon louhittuja uria, joiden syvyys vaihteli 0,4–1,5 m ja leveys 0,5–1,5 metriin. Urat peitettiin maalla ja mahdollisesti myös suojaavalla kivikerroksella.
Mustavuoresta ei kaapelikaivantoja ole tunnistettu.

Suojatilat ja suojahuoneet

Miehistön, varusteiden ja varsinkin ampumatarvikkeiden suojaamiseksi linnoituslaitteiden yhteyteen rakennettiin suojatiloja, joiden käyttötarkoitus, koko, rakenne ja rakennusmateriaali sekä kestä vyys olivat varsin vaihtelevia käyttötarkoituksen mukaan. Yleisin suojamalli oli osittain maan sisään rakennettu huonemainen tila, jonka seinät ja katto tuettiin tykkitulen kestäväksi.

Tässä yhteydessä on syytä hieman tarkastella myös rakenteiden nimityksiä, koska terminologia I maailmansodan linnoitteiden osalta on ongelmallista. Suomenkielisissä linnoitusoppaissa em. rakenteista on käytetty nimitystä suojus, kuten miehistösuojus, amputarvikesuojus jne. Mutta on käytetty myös nimitystä suojapaikka tai asumus. Myöhemmin, kun linnoituslaitteita alettiin inventoida tutkimuskohteina, alettiin em. kohteista käyttää nimitystä suojahuone. Tämä nimitys ei määrittele suojatilan käyttötarkoitusta, eikä ter miä tunneta sotilasterminologiassa. Nykyisin käytettäisiin nimitystä korsu, mutta sana vakiintui vasta toisen maailmasodan aikaisten linnoitusten yhteyteen. Tällöin korsulla voitiin tarkoittaa huone maisen suojatilan lisäksi myös tuliasemaa (Sotilaskielessä korsulla tarkoitetaan ainakin osaksi maahan kaivettua sotilaiden tai aseiden suojarakennelmaa). Linnoitustöiden aikana käytettiin myös yleisesti venäläisperäistä sanaa lintaasi (Venäjäksi блиндаж (blindaž). Nykyvenäjässä sana merkitsee korsua).

Puolustusasemien ja tykkipattereiden yhteyteen rakennettiin tykkitulta kestäviä suojahuoneita. Taustalle sijoitettiin yksittäisiä suojahuoneita niin varastoiksi kuin esikuntatiloiksi. Puolustusasemien etulinjaan sijoitettiin pienikokoisia 4–6 m2 suojahuoneita ja taustalle suuremmat majoituskäyttöön tarkoitetut tilat.

Majoitus

Kuudelle hengelle tarkoitetun maakuoppaparakin
sivukuva. Vesa 10322, KA.

Venäjän sotilashallinnon metsätyömaille ja linnoitustyömaiden ympäristöön kasvoi suurikokoisia leirialueita. Sotilaita ja työmie hiä majoitettiin linnoitusalueiden lähialueilla sijaitseviin taloihin
ja niiden piharakennuksiin. Silloisen Kalkun ja Villilän harvojen torppien saunatkin olivat majoituskäytössä. Työmaiden yhteyteen rakennettiin myös parakkeja, ruokaloita, talleja ja muita talousra kennuksia. Oheisessa kuvassa on kuudelle hengelle tarkoitetun maa kuoppaparakin sivukuva. Parakkia ei ole kaivettu maan sisään vaan seinien alaosa muodostuu maavalleista. Erilaisia asumiseen ja varastoimiseen tarkoitettuja suojia sijaitsee joka puolella linnoituksen alueella.

Venäjän armeijan ohjesäännön mukainen talviasuttava maakuoppaparakki (ven. эмлянка) rakennettiin kaivamalla maahan parakin pohjan kokoinen 0,5–1 metrin syvyinen kuoppa, johon tehtiin puuriukurakenteinen harjakatto (kuva alla). Katon yläosaan jätettiin valoaukot ja katto peitettiin oljilla ja turpeella. Sisäänkäynti sijoitettiin parakin päätyyn. Mikäli parakki oli tarkoitettu myös talvikäyttöön, siinä oli myös tulisija. Pieni, kuudelle hengelle tarkoitettu asumus oli sisämitoiltaan 3 x 4 metriä. Suurimmat suojat olivat 10 x 30 metriä.

Linnoitusalueen koillisosassa, rautatien ja Kalkunvuorenkadun välissä sijaitsee kaksi miehistön suojahuoneen jäännöstä mitoiltaan n. 10,5 m x 7 ja 10x12 m.

Alemmassa kuvassa on piirroksen mukaisen parakin säilynyt kuoppa Mustavuoren koillisalueella. Parakkikuopan vieressä on toinen pienempi kuoppa, jonka pieni koko viittaa siihen, että kyseessä on ollut jonkinlainen säilytyssuoja. Tämän suojan koko viittaa upseerien parakkiin, mutta alueella on jälkiä myös suuremmista suojista, joita on ollut sekä asuinkäyttöön että varastoiksi tarkoitettuja.

Juoksuhaudankadun päästä e Taloussuoja telään, Kalkunvuoren ja Mustavuoren välisten linnoitusosien välisen yhdyshaudan vierellä on kaksi suurta kaivantoa, jotka ovat edellä mainittuja asuinsuojia matalampia. Toinen kaivannoista on aivan yhdyshaudan vieressä, mutta siitä ei kuitenkaan ole kaivettua yhteyttä yhdyshautaan. Nämä suojat ovat ilmeisesti olleet erityisesti rakennusvaiheeseen liittyviä huoltotiloja kuten keittiö- ja muita huoltoon liittyviä tiloja. Tähän viittaa myös niiden sijainti jotakuinkin linnoitusosien puolivälissä.

Sisältö