Red Exodus - Punapako

Karjalan kunnailla

Karjalaan lähdössä oli sekä vetäviä että työntäviä tekijöitä, jotka vaikuttivat muuttopäätökseen. Amerikansuomalaisella vasemmistolehdistöllä oli tärkeä rooli Karjalan-kuumeen syntyvaiheessa. Neuvostoliiton kehityksestä ja mahdol­lisuuksista kirjoitettiin innostuneesti, eikä paluu­muuttajien realistisen katkerrille kuvauksille annettu palstatilaa. Työntäviä voimia olivat suuren lamakauden aiheuttama massatyöttömyys, joka kohteli kaltoin erityiesti siirto­laisyhteisöjä. Lisäksi monet suomalaiset olivat Pohjois-Amerikassa työnantajien inhoamia ammat­tiyhdisty­aktiiveja, lakonlietsojia ja kommunisteja. Toisella puolella työvoimapulasta kärsineessä Neuvostoliitossa kapitalismin lama ei vaikuttanut: ammattitaitoiset työläiset toivotettiin tervetulleeksi punaiseen Karjalaan 1930-luvun alussa.

Kiinnostusta Karjalaan lisäsi myö suomalaisten nostaminen Karjalan johtoon. Se oli edellytys ammattitaitoisen amerikansuomalaisen työ­voiman värväämiselle. Päätökset tehtiin 1930-luvun alussa Moskovassa, mutta alusta alkean ongelmia aiheutti se, että päätösten takana seisoivat vilpittömästi vain SKP:n johtajat. Kun heidän asemansa Karjalan johtajina sittemmin kyseen­alaistettiin, lakkasi myös amerikan­suomalainen siirtolaisuus.

Saapuminen Karjalaan oli tulijoille joka suhteessa järkytys. Petroskoi oli matala, harmaa kaupunki. Hirsistä tehdyt rakennukset olivat vanhoja ja laitakaupungilla ei ollut valaistusta. Kadut olivat mutaisia varsinkin keväisin ja syksyisin, eikä niillä ollut jalkakäytäviä. Näky ja etenkin haju eivät voineet olla vaikuttamatta ensivaikutelmaan. Asumukset, jotka tulijoille osoitettiin, olivat alku­kantaisia parak­keja, joissa yhdessä huoneessa saattoi asua usemapi perhe. Vesi oli kannettava ulkoa, hellat lämpisivät puilla, käymälät olivat ulkona ja hirvittävässsä kunnossa. Tällaisia asunto-oloja tulijat eivät olleet odottaneet. Kehnoista oloista raportoitiiin päättäjille, mutta tuloksetta.

Toinen järkytys oli keskitetty ravinnon jakelu, säännöstely ja ruoan surkea laatu. Ateriat unelmien maassa eivät vastanneet edes amerikkalaisen työttömän päiväannosta.

Tulijoiden ymmärrettyä byrokratian tehottomuuden, he rakensivat itse omat talonsa, joita sittemmin on arvostettu Petroskoin laadukkaimpina. Petroskoihin ja Kontupohjaan alkoi ilmestyä siistejä omakotitaloja, jotka erosivat täysin paikallisten asukkaiden hirsitaloista. Talot herättivät paikallisissa sekä uteliaisuutta että kateutta. Erityinen kateuden kohde olivat osuustalot, joissa oli kaksi huo­netta ja keittiö sekä tilat tulevalle kylpyhuoneelle. Ei liene sattumaa, että juuri näiden talojen asuk­kaista tuli ensimmäisiä vangittuja, näiden joukossa mm. Matti Tenhunen, joka oli ollut ensimmäinen New Yorkin KTA:n toimiston johtaja ja hänen seuraajansa tehtävässä Kalle Aronen.

Kulttuurishokki oli niin raju, että osa tulijoista häipyi saman tien Suomeen tai takaisin Yhdys­valtoihin. Arvokkaan työvoiman sopeutumista koviin olosuhteisiin pyrittiinkin helpottamaan. Ravintoannokset olivat paikallisille mitoitettuja kiintiöitä suurempia ja ulkomaalaisia varten oli oma kauppansa (Insnab), josta sai – tai ainakin olisi pitänyt saada – vaatimattomia, mutta kuitenkin laadukkaampia tuotteita. Etuoikeutettu asema aiheutti luonnollisesti kaunaa paikallisten kes­kuudessa.

Amerikansuomalaiset olivat tulleet rakentamaan punaista Karjalaa, ja heidän panoksensa olikin merkittävä metsätyömenetelmien kehittämiselle ja tietyille työpaikoille kuten Petroskoin suksi­tehtaalle. Siirtolaiset valittivat ankeita olojaan, mutta toisaalta osoittivat aitoa työninnostusta neu­vostomaan rakentamisessa. Kun raataminen ei tuottanut kohentuvaa elintasoa, ideologia alkoi olla koetuksella.

Säde-kommuuna

Säde-kommuunan elinkaari on kuvaava esimerkki amerikansuomalaisten toiminnasta ja kohtaloista Karjalassa. Säde perustettiin Cobaltin kaivos­kaupungissa Kanadan Ontariossa. Perustamispäiväksi on merkitty 21.8.1922. Vuonna 1925 Aunukseen matkusti etujoukko valmistelemaan kommuunan asioita. Säteen konerahastoon oli kertynyt kaikkiaan 14 000 dollaria. Karjalan hallitus luovutti maan­viljelys­osuuskunta Säteelle 260 hehtaaria vanhaa laidunmaata ja kuusi hehtaaria vanhaa peltoa. Vuoden 1926 toukokuussa saapui Kanadasta seuraava viiden aikuisen ja kolmen lapsen joukko. Työt saatiin kunnolla käyntiin. Kesällä 1927 tuli Kanadasta viimeinen, kuuden hengen ryhmä Säteen kommunaareja ja lisää koneita.

Säde kommuunasta tuli loistava esimerkki hyvin hoidetusta kollektiivitaloudesta, johon tultiin tutustumaan kaukaakin. Neuvostoliitossa aloitettiin pakko­kollektivisointi 1930-luvun alussa ja samalla kulakeiksi nimitettyjen varakkaampien talonpoikien pakkosiirrot työleireille. Ylhäältä annetulla määräyksellä kesällä 1933 Säde-kommuunastakin tuli kolhoosi. Käytännön elämässä tämä näkyi yhteistalouden täydellisenä purkautumisena. Kommunaarien unelmasta jäi jäljelle vain muistot. Useita Säteen kommunaareja joutui vuosien 1937-38 suuren punaisen terrorin aallon uhreiksi.

Varsinainen lähtölaukaus laajamittaiselle, läpi Neuvostovaltion ulottuville vainoille oli VKP(b):n keskuskomitean poliittisen toimikunnan 2. heinäkuuta 1937 tekemä ja Stalinin allekirjoittama päätös ja heinäkuun 30. päivänä annettu käsky nro 00447 entisten kulakkien, kriminaalirikollisten ja muiden neuvostovastaisten ainesten rankaisutoimista. Jokainen alue sai kiintiön tuomittavista, joista osa tuli ampua osa tuomita leirille. Karjalan kiintiö oli 300 ammuttavaa ja 700 leirituomion saavaa. Koko maassa käsky käsitti 185 000 ihmistä, joista ammuttavia oli 57 000 ja leirille tuomittavia 128 000. Alueiden toivomuksesta kiintiöitä lisättiin ”sosialistisen kilpailun hengessä.”