Lyhyt Venäjän historia

Neuvostoliitto suurvaltana

Sodan jälkeen

Neuvostoliitolla oli sodan päätytyttyä edessään suunnaton jälleenrakentaminen. Neljäs 5-vuotissuunnitelma oli teollisuuden kannalta menestyksekäs. Virallisen tilaston mukaan vuoden 1950 teollisuustuontanto ylitti vuoden 1940 tason 73 prosentilla. Luvut on laskettu v. 1926 - 27 hinnoilla, joten tilasto antaa liian positiivisen käsityksen. Nopea jälleenrakentaminen ja jatkuva talouskasvu myöhensivät elintason nousua. Vuoden 1940 reaalipalkkataso saavutetttin v. 1952.

Aluelaajennuksille - Baltia, Ukrainan ja Valko-Venäjän länsiosat, Moldovia sekä Suomelta vallatut alueet - ensimmäiset sodan jälkeiset vuodet merkitsivät rajuja muutoksia. Maatalouden kollektivisointi aloitettiin v. 1947. Muutoksia vastustettiin voimakkaasti ja seurauksena oli karkotuksia.

Sotavuosina aikaisempien vuosien kaltainen tiukka poliittinen kontrolli ei oikein ollut mahdollista. Sodan ideologian tiukentamista taas pidettiin välttämättömänä. Stalinin käsityksen mukaan luokkataistelua oli terävöitettävä. Sodan jälkeen palautettiin viitisen miljoona neuvostoliittolaista sotavankia. Moni päätyi teloitusosaston eteen tai Stalinin vankileirille. Stalinin viimeisinä elinvuosina eri kansallisuuksien elämää ja pyrintöjä kontrolloitiin tiukasti.

Vuosina 1944 - 47 Stalinin kulttuuripolitiikkaa johti Andrei Ždanov. Suomalaiset tulivat tuntemaan hänet valvontakomission puheenjohtajana. Hän muotoili puolueen suhtautumisen kirjallisuuteen, taiteeseen jne. Tämä vaihe Neuvostoliiton kulttuurihistoriassa tunnetaan nimellä ždanovština.

Älyllistä ilmastoa luonnehti tiukka puoluevalvonta ja suorastaan suhteettomaksi noussut Stalin-kultti sekä venäläinen nationalismi. Tiedemiehetkin alistettiin tiukkaan puoluevalvontaan. Neuvostotiede jäi Stalinin politiikan vuoksi jälken monilla aloilla, esimerkiksi kvanttifysiikassa. Tästä kaikesta huolimatta koulutus ja tiede myös edistyivät voimakkaasti monilla aloilla. Ydinfysiikan, radioteknologian ja elektroniikan alueelle perustettiin uudet tiedekeskukset. Enimmäinen neuvovostoliittolainen ydinpommi valmistui v. 1949.

Stalinin jälkeen

Leninin aikana ei määritelty menettelytapaa maan johtajan valitsemiseksi. Stalin kuoli maaliskuussa 1953, eikä edelleenkään ollut virallista tapaa johtajan valintaan. Pääministeriksi ja pääsihteeriksi tuli Stalinin jälkeen Lavrenti Berijan tuella Georgi Malenkov. Maan johdossa oli keskuskomitean presidiumi, nyt kerrottiin Neuvostoliitolla olevan kollektiivinen johto. Malenkov oli pääministeri, Molotov ulkoministeri ja KGB:n johtaja Berija sisäministeri.

Presidiumin keskuudessa alkoi nopeasti valtataistelu. Berija vangittiin kesäkuussa muutamaa kuukautta myöhemmin ammuttiin. Pian tämän jälkeen myös joukko muita turvallisuuspalvelun korkeita johtajia vangittiin ja teloitettiin.

Pääsihteeri Malenkov yritti saada aikaan perusteellisia uudistuksia. Hän yritti parantaa työläisten surkeaa elintasoa lisäämällä kulutustavaroiden tuotantoa. Stalinhan ei työläisten elämänlaadusta ollut piitannut. Kaikissa käänteissä ongelmia aiheutti puolueen virkakoneisto, joka oli stalinismin pysähtyneisyyden aikana paisunut.

Kun Malenkov ei onnistunut saamaan aikaan kulutustavaratuotannon kohennusta, hänet syrjäytettiin helmikuussa 1955. Pääministeriksi tuli marsalkka Nikolai Bulganin ja Malenkov siirrettiin sähkölaitosministeriksi. Malenkovin syrjäyttämisen jälkeen aloitteellisuus liukui Hruštšoville. Hänestä tuli päämisteri maaliskuussa 1957. Kun hän jo oli NKP:n pääsihteeri sekä puolue että valtio olivat nyt Hruštševin hallussa.

Stalinin jälkeisillä johtajan vaihdoksilla oli yksi olennainen ero Stalinin aikaan. Stalin tuhosi fyysisesti vastustajansa, Hruštšovkin otti vallan, mutta hän jätti vastustajansa henkiin.

Hruštšovin aika

Hruštšovin talouspolitiikka oli yleispiirteiltään samaa kuin Malenkovilla. Erona oli suhtautuminen maatalouspolitiikkaan. Hruštšov piti maatalouden uudistamista välttämättömänä, kun asia Malenkovin tärkeysjärjestyksessä oli alhaalla. Sinänsä Hruštševin talouden uudistamisohjelma alkoi toimia jo ennen Malenkovin syrjäyttämistä. Hruštšovin maatalousohjelmassa valtion kollektiivitilojen talonpojille maksamia hintoja nostettiin samalla kun valtiolle luovutettavien tuotteiden määrää vähennettiin. Samoin lievennettiin kolhoositalonpoikien henkilökohtaisten talouksien verotusta ja lisättiin mahdollisuuksia markkinoida omien peltotilkkujen tuotteita.

Muutamassa vuodessa otettiin uudisviljelyyn yli 42 miljoonaa hehtaaria Pohjois Kazakstanissa, Etelä-Siperiassa ja Euroopan-Venäjän lounaisosissa. Uudisviljely kohtasi vaikeuksiakin. Uudismaat saatiin kyllä Neuvostoliiton Aasiassa viljelykseen, mutta tuuli puhalsi maaperän päällisosan pois. Samoin oli käynyt Yhdysvaltojen maatalousvaltioissa 1920- ja 30-luvuilla. Myöhemmin tuli myös rahoitusongelmia Hruštšovin halutessa voittaa USA:n kanssa käyty kilpajuoksi avaruuteen ja samalla lyödä USA:n ohjusjärjestelmä lukumääräisesti.

Hruštšovin suurimpana saavutuksena voi pitää irtisanoutumista stalinismista. Hruštšov piti 20. puoluekokouksen salaisessa istunnossa helmikuussa 1956 nelituntisen puheen "henkilökultista ja sen seurauksista" hyökäten entisen diktaattorin politiikka vastaan. Kritiikki kohdistui lähinnä vuoden 1934 jälkeiseen vallan väärinkäyttöön. Kyseessä ei siten ollut mikään yleinen Stalinin kauden tuomitseminen. Neuvostolittolaisille kommunistiedustajille, jotka oli opetettu pitämään Stalinia lähes jumalan, Stalinia kuvattiin joukkomurhaajaksi ja "toheloksi", jonka vuoksi saksalaisten hyökkäys 1941 oli päässyt yllättämään maan.

Hruštšov oli itsekin ollut stalinisti ja Malenkov ja Vorošilov olivat sellaisia edelleenkin. Puheessaan Hruštšov ei mitenkään viitannut siihen, että olisi katunut omaa rooliaan Ukrainassa. Hruštšovista oli tullut v. 1938 Ukrainan puoluejohtaja. Vuonna 1939 Neuvostoliiton tunkeutuessa Puolaan, hän ahersi Länsi-Ukrainan puhdistamisen ja kollektivisoinnin parissa.

Myöskään marxismi-leninismissä ei katsottu olevan mitään vikaa, vaan kaikki 1930-luvun virheet pantiin Stalinin henkilöpalvonnan tiliin, mikä tietysti tarjosi sopivan pakotien kaikille niille, jotka olivat olleet osallisina Stalinin toimintaan.

Brešnevin vuodet

Hruštšov syrjäytettiin syksyllä 1964. NKP:n pääsihteerinä hänet korvasi Leonid Brešnev, johon tehtävään hänet valittiit v. 1966. Pääministeriksi tuli Aleksei Kosygin. Brešnev pyrki tekemään maataloussektorista tehokkaamman. Hän palautti edeltäjänsä lakkauttaman maatalousministeriön, antoi talonpojille minimipalkkaturvan ja 50 prosentin maksukorotuksen heidän tuotteilleen heidän ylittäessään asetetut kiintiöt. Myös lannoitteiden tuotannossa toteutettiin teho-ohjelma. 1970-luvulle saavuttaessa olikin tapahtunut huomatavaa edistystä. Teollisuudessa Brešnevin ja Kosyginin hallinto jatkui gulassikommunismina tunnettuna politiikkana. Teollisuuspolitiikka suunttautui kulutustavaratuotantoon, jossa myönnettiin, että tarvittaessa oli hankittava teknologista apua lännestä. Neuvostoliitossa katsottiin 1960-luvun jälkipuoliskolla siirrytyn "kehittyneen sosialismin" kauteen.

Neuvostoliittolaísen käsityksen mukaan yhteiskunnalle oli ominaista korkea teknillinen ja aineellinen kehitystaso sekä kansalaisten korkea kulttuuri- ja poliittinen tietoisuus ja kaikenlaisen riiston ja sorron häviäminen.

Neuvostoliitolaisten lähteiden mukaan vuosittainen talouskasvu (%) oli seuraava:

1951 - 1960	10,3	1981	3,2
1961 - 1965	6,5	1982	3,5
1966 - 1970	7,6	1983	3,1
1976 - 1980	4,3

Talouskasvu siis heikentyi 70 - ja 80-luvuilla. Läntiset tarkkailijat katsoivat neuvostotalouden ajautuvan kriisiin. Sotilasteknologiaa lukuun ottamatta neuvostoyhteiskunnalla väitettiin olleen myös vaikeuksia pysyä mukana teknologian kehityksessä. Valtavien raaka-ainevarojen hyödyntäminen kävi yhä hankalammaksi varantojen sijaitessa vaikeissa luonnonolosuhteissa pitkien etäisyyksien takana. Neuvostoliitto kielsi väitteet talouskriiseistä ja sosialismin ylivoimaisuutta julistettiin edelleen. Talouskasvun todettiin jatkuvasti olevan nopeampaa kuin kapitalistisissa maissa.

Pääministeri Kosygin esitteli syksyllä 1965 joukon taloudellisia uudistuksia. Talousneuvostot lakkautettiin ja siirryttiin takaisin ministeriöjärjestelmään. Se merkitsi sinänsä suurempaa keskittymistä, mutta toisaalta yksityisille yrityksille annettiin enemmän liikkumavaraa toimintaansa. Ne saattoivat paremmin suunnitella tuotantonsa ja käyttää voittonsa. Pyrittiin eroon pelkästään tuotantosuunnitelmien muodollisesta täyttämisestä, oli otettava huomioon myös tuotantokustannukset ja menekkimahdollisudet.

Vuosien 1971 - 75 viisivuotissuunnitelma (yhdeksäs 5-vuotissuunitelma) panosti todella tuntuvasti kulutustavarateollisuuteen. Ensimmäisen kerran Neuvostoliiton historiassa. Ulkomaankauppa kasvoi 1970-luvulla nopeasti. Osaltaan tähän vaikutti 1970-luvun alun energian hinnannousu ja samalla liennytys salli paremmat edellytykset läntiselle kaupalle.

Uusien alueiden hyödyntäminen Siperiassa, Kaukoidässä ja Keski-Aasiassa oli luonteenomaista 1970-luvun talouskehitykselle. Vuosien 1981 - 95 viisivuotissuunnitelmassa erityistä huomiota kiinnitettiin Länsi-Siperian öljy- ja kaasulöytöjen hyödyntämiseen. Kaasujohdon rakentaminen Länsi-Siperiasta saatiin tehtyä loppuun, samoin rakennettiin Baikalin - Amurin rata (BAM).

Perestroika & Gorbatšov

Brešnev kuoli v. 1982 ja hänen seuraajansa olivat saman ikäluokan miehiä. He olivat kokeneet 1930-luvun stalinismin ajat ja taistelleet toisessa maailmansodassa. Pääsihteeriksi tuli Juri Andropov, KGB:n entinen johtaja. Hän, toisin kuin Brešnev, kykeni havaitsemaan myös neuvostoyhteiskunnan puutteet ja oli valmis myös tekemään niille jotakin. Andropov oli kokeillut suojattinsa Mihail Gorbatšovin kanssa tietynasteista liberalisointia sallimalla elektroniikka-alan tehtaiden tarjota työläisille rahakannustimia. Andropov sairastui keväällä 1983 ja joutui jäämään syrjään. Tilalle valittiin helmikuussa 1984 Konstantin Tšernenko, jonka virkakausi ehti kestää vain vuoden. Maaliskuun 11.1985 puoluesihteeriksi valittiin Mihail Gorbatšov Tšernenkon kuoltua vain vuorokautta aikaisemmin.

Gorbatšov edusti uutta sukupolvela NKP:n ylimmässä johdossa. Hän oli ensimmäinen neuvostojohtaja, joka ei ikänsä puolesta ollut ehtinyt osallistua toisen maailmansodan taisteluihin. Noustessaan valtaan, hänellä oli selkeä ohjelma. Suurin tehtävä oli herättää henkiin kuolemankielissä oleva Neuvostoliiton talous. Iskulauseekseen hän valitsi sanan perestroika (uudelleen järjestäminen). Toisen uusi käsite oli glasnost (avoimuus), joka periaatteessa tarkoitti keskustelun avaamista vaikeista yhteiskunnallisista kysymyksistä.

Uudessa uljaassa neuvostomaailmassa Brešnev edusti vanhaa järjestystä ja hänen ajastaan käytettiin nimitystä pysähtyneisyyden aika. Perestroika pantiin käytäntöön aivan perustavalla tasolla. Käytiin käsiksi pitkäaikaiseen ongelmaan alkoholismiin ja työpaikoilta poissaoloon. Silmiinpistäviä uudistuksia olivat kannustinbonukset ja erottaminen työpaikasta. Työläisiä oli monessa mielessä kohdeltu silkkihansikkain; hintataso oli ollut kiinteä aina 1930-luvulta lähtien ja työpaikkakin oli elinikäinen.

Perestroikan lakipiste osuu vuoteen 1988, jolloin Gorbatšov oli vahvistanut asemansa NKP:n johdossa toteuttamalla laajoja henkilövaihdoksia. Perestroikan ensimmäisinä vuosina maan talous vielä jossakin määrin kasvoi. Uudistukset eivät kuitenkaan lopulta auttaneet Neuvostoliittoa kuromaan umpeen lännen teknistä ja taloudellista etumatkaa. Itse asiassa tilanne kävi pahemmaksi. Entistä syvempi lama alkoi v. 1988 jatkuen vielä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeenkin. Maan elinkeinorakenne oli jokseenkin tyypillinen sellaiselle ns. kolmannen maailman maalle, jolla on runsaat raaka-ainevarat, vaikka vielä ennen perestroikaa olikin julistettu sosialistisen talouden kehittyneisyyttä.

Neuvostoliiton ulkomaankaupasta öljy ja kaasu muodostivat v. 1972 18 %. Vuonna 1984 vastaava luku oli jo 54 %. Hyvätkin taloudelliset uudistukset johtivat odottamattomiin ja hallitsemattomiinkin tuloksiin. Hintareformi nosti useimpien tuotteiden hintojen kohoamiseen, mikä johti pelkoon niiden loppumisesta, joka puolestaan johti tuotteiden hamstraamiseen. Kun hamstraus oli jatkuvaa, alkoi tavaroista olla krooninen pula, mikä johti säännöstelyyn.

Melkoinen kolaus oli Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus 26.4.1986. Neuvostoliitolla oli suuri ydinvoimalateollisuus ja onnettomuus osoitti, että ydinvoimaloiden turvastandardit olivat liian alhaiset. Glasnostikin koki samalla takaiskun. Onnettomuus yritettiin aluksi salata, vasta 28.4.1986 klo 21.00 asiasta ilmoitettiin yhdellä lauseella Moskovan pääuutislähetyksessä.

Neuvostoliiton ylpeys sai vakavan kolauksen. Järjestelmä oli pettänyt perusteellisesti kaikilla tasoilla. Ukrainalainen sanomalehti oli kuukautta ennen onnettomuutta kirjoittanut asiantuntijoiden kertoneen, että ydinvoimalat oli rakennettu kehnosti ala-arvoisista aineksista. Mitään ei oltu tehty.

Laiskuuden ja mukavien etuisuuksien kyllästämä kansakunta oli välinpitämätön Gorbatšovin suunnanmuutospyrkimyksille Kansantaloudessa käynnistetyt uudistushankkeet olivat joko jääneet keskeneräisiksi tai epäonnistuneet. Syksystä 1990 lähtien käynnistetyt uudistukset hylkäsivät kaikkein radikaaleimmat markkinatalouteen tähtäävät hankkeet ja siirryttiin enemmän asteittaisiin ja hallinnollisiiin metodeihin. Oli kuitenkin joitakin suuria ongelmia joihin Gorbatšov ei löytänyt ratkaisua.

Bruttokansantuote aleni nopeasti, v. 1991 se putosi jo yli 10 %. Työn tuottavuus aleni eikä maan budjettia kyetty tasapainottamaan. Yhtäältä valtio ei entiseen tapaan kyennyt keräämään verotuloja ja toisaalta ei kyetty vastaavasti supistamaan menopuolta. Yritys ratkaista ongelmaa setelirahoituksella - painamalla lisää ruplia - johti voimakkaampaan inflaatioon. Sotilaallisista kulutusta oli kyllä pakon edessä saata supistettua, mutta sotateollisuuslaitosten muuttaminen siviilituotantoon ei onnistunut. Myös ulkomaankauppa oli epätasapainossa. Tuonti kyllä supistui nopesti, mutta vienti supistui vieläkin nopeammin.

Neuvostojen maan loppu

Neuvostotalouden kasvavat ongelmat vuoden 1991 ensimmäisellä puoliskolla olivat omiaan kärjistämään Gorbatšovin suhteita sekä uudistajiin että vanhoillisiin lisäten epäuskoa perestroikkan onnistumiseen. Radikaaleimmat pitivät Gorbatšovin toimia riittämättöminä ja vanhoilliset puolestaan katsoivat hänen menneen liiankin pitkälle.

Gorbatšovin tilanne oli tukala. Yleisliittolaisen mielipidekeskuksen tammikuussa 1991 tehdyssä kyselyssä kysymykseen "Mitä Neuvostoliitto antaa kansalaisilleen?" vastasi 68 % "Puutetta, jonoja ja köyhyyttä." Vuoden 1991 puolivälissä Gorbatšovin kilpailijasta Boris Jeltsinistä oli tullut Venäjän ensimmäinen vaaleilla valittu presidentti. Hän hyökkäsi yhtä sapekkaasti sekä Gorbatšovia että vanhoillisia kommunisteja vastaan vieraannuttaen radikaalit ja nuoret Gorbatšovista.

Amerikkalaiset varoittivat Gorbatšovia kesäkuussa 1991 suunnitteilla olevasta vallankaappauksesta, mutta varoituksesta piittaamatta hän matkusti Krimille lomailemaan elokuun alussa. NKP:n vanhoillinen siipi ryhtyi vallankaappaukseen 19.8.1991. Lomaileva Gorbatšov eristettiin ulkomaailmasta ja kansalaisille kerrottiin hänen pyytänen eroa terveydellisistä syistä. Moskovassa Gennadi Janajev ja eräät muut vanhoilliset kommunistit perustivat poikkeustilakomitean, jonka tehtäväksi kerrottiin Neuvostoliiton johtamisen siirtymäkauden yli.

Gorbatšov kieltäytyi yhteistyöstä poikkeustilakomitean kanssa. Kansainvälinen yhteisö tuomitsi kaappauksen ja Venäjän presidentti Jeltsin ryhtyi johtamaan toimia poikkkeustilakomiteaa vastaan. Muutama päivä kaappauksen jälkeen Gorbatšov palasi Moskovaan Neuvostoliiton presidenttinä. Valtaa hänellä ei kuitenkaan enää ollut, voittaja ja sankari oli Venäjän presidentti Jeltsin.

Saamaansa valtaa Jeltsin käytti sekä nopeasti että tehokkaasti. Kaappaushankkeen keskeiset tekijät vangittiin. Sekä Venäjän että Neuvostoliiton kommunistiset puolueet kiellettiin määräajaksi ja niiden omaisuus takavarikoitiin, joskin suurin osa varoista oli ehditty siirtää turvaan ulkomaille. Tästä seurasi, että Gorbatšov joutui eroamaan virallisesti kaikista puoluetehtävistään.

Syyskuun alusta vuoden 1991 loppuun oli jo kyseessä Neuvostoliiton saattohoito. Muodollisesti Gorbatšov oli edelleen Neuvostoliiton valtionpäämies. Kaikki ratkaisut kuitenkin tehtiin Jeltsinin toimesta. Joulupäivänä 1991 Mihail Gorbatšov piti viimeisen puheensa Neuvostoliiton presidenttinä ilmoittaen maansa valtiollisen olemassaolon päättyvän vuoden vaihteessa.

Lähteet: Kirkinen ym. Venäjän ja Neuvostoliiton historia.
Peter Neville. Matkaopas historiaan. Venäjä
Brian Moynahan. Venäjän vuosisata.