Karhu ja karhun nostatus

 

Karhunpalvonta on ihmisen suhtautumista karhuun yliluonnollisena olentona. Karhu on suurin petoeläin subarktisella ja kylmällä ilmastovyöhykkeellä ja lukuisat näiden alueiden kansat ovat vanhastaan pitäneet karhua pyhänä eläimenä. Varhaisimmat Suomen asukkaat palvoivat karhua jumalana ja esi-isänään. Ihmisen uskottiin saaneen alkunsa karhun ja kantaäidin suhteesta.

Suomalaisen perimätiedon mukaan karhu saattoi olla joko luonnollinen karhu, noita itse tai nostettu eli noiduttu karhu.

Samanistista juurta suomalaisessakin tietäjä-uskossa lienee käsitys, että väkevä tietäjä ja parantaja kykeni nousemaan haltioihinsa, keskittämään henkiset voimansa ja vaikuttamaan luontoon, erityisesti eläimiin, niiden sieluun. Väkevän tietäjän uskottiin voivan nostaa karhu toinen toistensa päälle tai lähettää se raatelemaan vihamiestensä karjaa. Äkillisesti ilmestynyt tai tavallista raivokkaammin karjalaumassa riehunut karhu tulkittiin nostetuksi, jonkun lähettämäksi.

Nostokarhu oli ”lumottu”, ikään kuin sen sielu olisi pahansuovan ihmisen vallassa. Henkensä voimalla väkevä, haltiakas tietäjä kykeni myös pysäyttämään nostokarhun tai -käärmeen paikoilleen ja lähettämään sen takaisin lähettäjänsä kimppuun.

Seitsemisen kylistä ei ole tallennettu karhun metsästykseen liittyviä riitteja. Kylistä ei näytä löytyneen myöskään voimakasta tietäjää, mutta karhun nostatuksesta löytyy tarinoita. Ne eivät selvästikään ole paikallista syntyperää. Muualta tuotuun saman juoniseen tarinaan on vain istutettu paikallista nimistöä.

Isännät karhua nostamassa

 

Yhden tarinan mukaan Erässä asui ennen hyviä karhunkaatajia ja karhunhyppäyttäjiä. Erä ja Toivonen (Juhtimäen taloja) olivat kerran vihastuneet ja nostaneet karhun toistensa päälle. Toivosella karhu oli mennyt riihenparsillekin. Vihdoin se väsyi matkalla, kun niin monta kertaa hyppäsi väliä.

 

Vastaava tarina on myös Erästä ja Vapaniemestä. Erän ja Vapaniemen isäntämiehet hyppäyttivät karhua toisensa karjassa siksi, että karhu päätyi Välijokeen talojen välimailla. Isännnät olivat vihastuneet toisiinsa.

 

Karhua juoksutetaan

Kolmas karhutarina liittyy Lieslammen eteläpuolella sijaitsevaan Hiittenhautakankaaseen. Kurun Riuttasilta ja Ikaalisten Sisätöstä riitaantui kaksi isäntää. Kumpikin vannoi usuttavansa karhun toisen kimppuun. Ikaalisten isäntä saikin karhun liikkeelle ja lähetti sen hätyyttelemään kurulaista isäntää. Tämä oli kuitenkin varautunut karhun tuloon ja istui riihen orrella sitä odottamassa. Sinne karhu ei yltänyt vaan jäi vihaisena kiertämään lattialla rinkiä. Kurulaisen isännän onnistui puheillaan käännyttämään karhu takaisin Ikaalisiin hätyyttämään vuorostaan toista isäntää.

Tämä oli kuitenkin saanut selville tilanteen kulun ja osasi myös varautua karhun tuloon. Karhu ei siten päässyt käsiksi häneenkään ja hetken kuluttua isännän onnistui käännyttämään karhu takasin kohti Kurua. Näin karhuparkaa juoksutettiin kahden talon väliä, joka oli kolmisenkymmentä kilometriä, koko päivä. Suorin reitti kulki Seitsemisen ja Hiittenhautakankaan poikki. Lopulta karhu oli koko päivän juostuaan, niin uupunut ettei enää Hiittenhautakankaalla muistanutkaan varo isoja kuoppia vaan putosi toiseen niistä ja kuoli.

Kihniöläiseltä Sergei Honkalalta on saatu vuonna 1931 myös Juhtimäkeen liittuvä tarina Karhun juoksuttamisesta.

Eräs Kurun ukko ja Ikaalisten Juhtimäeltä kotosi oleva Koksalo niminen mies riitaantu keskenään ja alako nostaa karhua toistensa kariaan. Karhu raateli vuoron perään kummanki eläimiä, kunnes kummankin karia oli tullut kokonaan tuhotuksi. Silloin määräs Koksalo karhun repiin riitatoverinsa Kurun ukon. Ku karhu saapu tehtäväänsä täyttään, oli kurulainen parhaillaan vihtomas. Merkiksi siitä, että karhu oli tehoton häneen, se sito punasen nauhan karhun kaulaan ja määräs karhun surmaan lähettäjänsä Koksalon. Karhu oli ylenmääräisestä juoksuttamisesta kumminki jo niin uupunu, että kuoli välille.