Lyhyt Yhdysvaltojen historia

Amerikka ennen Amerikkaa

Eurooppalaisten saapuessa Amerikkaan, alkuasukkaat olivat levittäytyneet kaikkiin ympäristöihin napaseutujen jäätiköiltä tropiikkiin. Tämä viittaa pitkään kehitykseen mantereella. Mutta miten he olivat Amerikkaan tulleet? Kehityksen pituutta arvioitaessa viimeisimmän kvartaarisen jääkauden jäätiköiden muodostuminen on tärkeää. Maapallon napa-alueille keräytyi niin paljon lunta ja jäätä, että valtameren pinta oli vähintään 100 metriä nykyistä alempana. Beringin salmen syvyys on vain noin 40 metriä, joten jääkausien aikana Aasian ja Amerikan välille muodostui kymmeniä metrejä meren pinnan yläpuolella oleva kannas, joka leveimmillään oli jopa 1 600 km.

Sellaisina kausina ihmisten oli mahdollista vaeltaa Aasiasta Amerikkaan. Samalla Tyynenmeren ja Atlantin välinen mannerjäätikkö muodosti rajoittavan tekijän. Ainoastaan silloin, kuin Yukon jokea pitkin Alaskan läpi Kanadaan oli avoin käytävä, metsästäjäkansojen oli mahdollista tunkeutua Amerikan mantereelle. Siten alkuperäiset asukkaat tulivat Amerikkaan kävellen.

Kumpikin edellytys - maayhteys ja avoin käytävä - olivat samaan aikaan olemassa 36 000–32 000 ja 28 000–20 000 vuotta sitten. Oletettavasti intiaanit ovat muuttaneet jomman kumman, todennäköisesti jälkimmäisen kauden aikana. Eskimot puolestaan tulivat todennäköisesti meritse vasta kun jään sulaminen oli katkaissut maayhteyden Aasiaan.

Jäätiköiden sulaessa avautui reitti Pohjois-Alaskasta Luoteis-Kanadan halki nykyiseen Dakotaan. Ihmisiä liikkui Pohjois-Amerikan halki ja tuli Etelä-Amerikan kärkeen vuoden 8 000 eKr. aikoihin. Asukasmäärien arviointi on vaikeaa, mutta Etelä-Amerikka oli tiheämmin asuttua. Enimmillään siellä oli 40–110 miljoonaa asukasta, kun Rio Grande-joen pohjoispuolella määrä oli 4–12 miljoonaa.

Olettaen, että intiaanit tulivat Amerikkaan Aasiasta Beringin salmen kautta, pitäisi Aasian puolelta löytyä samoja piirteitä omaavaa väestöä. Tällaista väestöä on Indonesiassa, Keski-Aasiassa ja Tiibetissä. Kiinalaiset ja japanilaiset poikkeavat intiaaneista jopa enemmän kuin eurooppalaiset. Tämä viittaisi intiaanien alkukodin olleen jossakin Keski-Aasiassa. Päätelmään on syytä suhtautua varauksin, mutta jota kuinkin selvänä voidaan pitää, että intiaanit eivät ole Aasian itäisimmissä osissa asuvien mongolien lähisukulaisia.

Myös veriryhmätutkimukset ovat vahvistaneet käsitystä, että intiaanit eivät ole Itä-Aasian mongolien lähisukulaisia. Lähinnä veriryhmätutkimukset viittaavat siihen, että intiaanien alkukoti on ollut melko kaukana Amerikkaa lähimpinä olevista Aasian osista.

Alkuperäiskansojen kulttuuri

Otaksuttavasti ensimmäiset Beringinsalmen ylittäjät metsästivät suurriistaa. He seurasivat paremman elämän toivossa riistaansaa Amerikkaan metsästäen mammutteja, hevosia, suurisarvisia biisoneita ym.

Paikasta toiseen siirtyneet metsästäjät kulkivat läntisen pallonpuoliskon läpi suunnilleen 10 000–9 000 eKr. Heidän ajanjaksolle 8 000–1 500 eKr. ajoittuvat jälkeläisensä olivat keräilijöitä ja metsästäjiä. Heillä oli edeltäjiinsä verrattuna suuremmat yhteisöt. Enemmistö vaelsi paikasta toiseen, mutta eräät yhteisöt loivat jo varsin laajojakin asutuksia. Maanviljelyn käytännöt syntyivät 7 000 vuotta sitten ja levisivät Pohjois-Amerikkaan 3 500 eKr. paikkeilla.

Ensimmäiset viljelijät viljelivät maissia, papuja, perunoita, tomaatteja ja kesäkurpitsaa. Alueilla, joissa sadot olivat tasaisesti hyviä, väkiluku kasvoi ja asutuksista tuli pysyvämpiä. Samalla kaupankäynti kehittyi ja kulttuureista tuli monipuolisempia.

Erityisesti Keski- ja Etelä-Amerikassa kehittyi monimuotoisia kulttuureja 1 500 eKr. jälkeen. Olmecit, mayat, atsteekit ja inkat kehittivät kirjoituksen sekä matemaattisen ja astronomisen laskennan. He rakensivat kaupunkiyhteyhteisöjä ja loivat uskonnollisia seremonioita.

Nykyisen Yhdysvaltojen alueella asuneet intiaanikulttuurit loivat myös suuria yhteisöjä ja kommuuneja. Kukkulanrakentajat, jotka asuivat Illinoisissa, Ohiossa ja Missisippijoen laaksossa, rakensivat 6–21 m korkeita rakennelmia alaltaan useita aareja, joskus useita neliökilometrejä. Rakennelmat palvelivat monia uskonnollisia tarkoituksia.

Adena-Hopewell-kulttuuri puolestaan levittäytyi Illinoisin ja Ohion laaksoihin laajalle alueelle ajanjaksolla 500 eKr. – 400 jKr.

Lounaassa vaikutti samaan aikaan Anasazi-kansa. Se loi joukon sosiaalisia, kaupallisia ja uskonnollisia keskuksia Utahin, Arizonan, Uuden Meksikon ja Coloradon alueilla.

Kukkulanrakentajat ja Anasazit rakensivat suuria kaupunkeja, mutta useimmat nykyisen Yhdysvaltojen alueella asuneet heimot elivät huomattavasti vaatimattomammin. Yhteisöt olivat pienempiä ja monet heimot liikkuvat ravinnon perässä. Yhteisöjen organisaatio määräytyi sukulaisuussuhteiden perusteella ja alueellinen kaupan kautta yhteisöt olivat kanssakäymisessa toistensa kanssa.

Joka puolella manteretta asukkaat loivat ja muokkasivat elinympäristöään. Intiaanit eivät suinkaan eläneet niin harmonisessa yhteydessä ympäristöönsä, kuin joskus väitetään. He muokkasivat ja kehittivät aktiivisesti heitä ympäröiviä luonnonvaroja ja joskus kuluttivat ne loppuun.

Intiaanit löytöretkien alussa

Kolumbuksen tullessa Amerikkaan intiaaneja ilmeisesti oli nykyistä enemmän. Pohjois-Amerikan osalta määrälliset arviot ovat ristiriitaisia. Oli intiaaneja 1400-luvun lopulla kymmeniä miljoonia tai vain muutamamia miljoonia, Amerikkojen väestö joka tapauksessa oli keskittynyt Meksikoon, Keski-Amerikkaan ja inkavaltion alueelle Andeille. Meksikon pohjoispuolella asuneita tuskin oli miljoonaa enempää jakautuen nykyisen Yhdysvaltain ja Kanadan alueelle.

Asutus jakautui siten, että etelässä asutus oli pohjoista tiheämpää ja rannikolla tiheämpää kuin sisämaassa. Tyynenmeren rannikolla asutusta oli enemmän kuin Atlantin rannikolla. Intiaaniväestö oli jakautunut sadoiksi eri heimoiksi, joilla kullakin oli oma kieli. Jopa naapuriheimojenkin kielet poikkesivat niin paljon toisistaan, että eri heimoihin kuuluneilla oli vaikeuksia ymmärtää toisiaan. Intiaanikielten tutkijat ovat ryhmitelleet kielet 17 kieliperheeksi.

Löytöretket ja Amerikka

Ratkaisevan tärkeä käännekohta Amerikan historiassa on Kolumbuksen tulo Amerikkaan. Hän ei kuitenkaan ollut ensimmäinen Amerikkaan saapunut eurooppalainen. Viikingeillä oli yhteyksiä Amerikkaan jo vuoden 1000 paikkeilla, 500 vuotta ennen Kolumbusta.

Viikinkien käynnistä Viinimaassa kertovat islantilaiset saagat. Myös arkeologiset löydöt tukevat tarinoita. Newfounlandista löydettiin 1960-luvulla viikinkiasutuksen jäänteitä. Löytö ei viittaa pitkäaikaiseen asumiseen, vaan pikemminkin talvehtimiseen paikalla. Mainesta löytyi 1970-luvun lopulla norjalainen vuoden 1000 paikkeilta oleva raha, joka myös viittaa viikinkien käyntiin Mainessa. On tosin mahdollista, että kolikko olisi kulkeutunut Maineen Kolumbuksen jälkeisenäkin aikana.

Miksi sitten löytöretkiin ryhdyttiin? Keskeisiä syitä olivat kansainvälisen kaupan tarpeet keskiajan lopulla. Kaukaisen idän tuotteet olivat Euroopassa hyvin kysyttyjä, mutta liikenneyhteydet olivat hankalat. Tuotteet olivat siksi kalliita. Osa matkasta voitiin tehdä laivalla, mutta osa oli tehtävä maitse, mikä nosti kuljetuskustannuksia. Keskiajan lopulla tilanne kävi entistä ongelmallisemmaksi islaminuskoisten mahdin kasvaessa. Matka Välimeren itäpäästä Intian valtamerelle kävi hankalammaksi sulkeutuen ajoittain kokonaan.

Myös merenkulun tekniikka kehittyi keskiajan lopulla. Kyettiin rakentamaan laivoja, joilla valtameripurjehdus oli aiempaa turvallisempaa. Kompassin käyttöönotto helpotti suunnistamista ja karttojenkin valmistus kehittyi. Merkittävä taustatekijä oli myös voimakkaiden kansallisvaltioiden synty Eurooppaan, mikä antoi mahdollisuuden tukea löytöretkiä.

Varsinaisten löytöretkien aikaa olivat 1400- ja 1500-luvut. Tällöin kannustimena oli usein meritien löytäminen Intiaan. Vasco da Gama sen löysi vuonna 1498, mutta se ei suinkaan ollut löytöretkien huipentuma, vaan Kristoffer Kolumbuksen kuusi vuotta aiemmin eli vuonna 1492 tapahtunut saapuminen Bahamasaarille.

Löytöretkeilijöitä vetivät Amerikkaan myös arvometallit. Arvometalleja jahdatessaan eurooppalaiset tuhosivat intiaanien korkeakulttuurit. Erityisesti tässä kunnostautuivat espanjalaiset. Atsteekkien kaupunkivaltiot olivat vuorossa ensin, ne espanjalaiset hävittivät jo vuoden 1520 vaiheilla. Seuraavana oli Maya-kulttuuri, joka joutui espanjalaisten kohteeksi vuonna 1527. Mayat onnistuivat vastarinnassaan atsteekkeja pidempään, sillä espanjalaiset saivat tärkeimmät maya-alueet hallintaansa vasta vuonna 1546. Kolmantena hävitettiin Perun alueella sijainnut inkavaltio.

Espanjalaisten mielenkiinto keskittyi Rio Grande -joen eteläpuolisiin maihin. Jossakin määrin he ulottivat retkensä myös Meksikon pohjoispuolelle nykyisen Yhdysvaltain alueelle, mutta heidän vaikutuksensa Meksikon pohjoispuolella jäi lopulta varsin vähäiseksi.

Eipä tuleva Yhdysvallat tuolloin kummoisia luvannutkaan. Nuoruuden lähdettä etsivä Pance de Léon teki vuosina 1515 ja 1521 tutkimusmatkan Floridaan. Etsiessään toista atsteekkien keisarikuntaa Herdando de Soto kulki kaakon Tampa Baysta Pohjois-Carolinan kautta Arkansasiin vuosina 1539. Ensimmäinen nykyisen Yhdysvaltain alueen pysyvän siirtokunnan kuitenkin perustivat espanjalaiset St. Augustineen Floridaan vuonna 1565. Suoperäinen maasto ja intiaanit kuitenkin olivat este alueen todelliselle haltuunotolle.

Ranskalaisten yritykset

Ranskalaisetkin olivat jo 1500-luvulla kiinnostuneita Pohjoi-Amerikasta. Heidänkin vaikutuksensa jäi vähäiseksi. Vuosina 1534 - 41 ranskalaiset yrittivät perustaa siirtokuntaa Quebeciin, mutta vielä tuolloin yritys ei onnistunut. Vasta 1600-luvun alussa se onnistui ja vuonna 1608 Quebecin siirtokunta todella perustettiin.

Quebecin siirtokunta teki mahdolliseksi hallita vesiväylää Suurille järville ja samalla oli erinomainen tilaisuus käydä turkiskauppaa intiaanien kanssa. Ranskalaiset ulottivat kauppa- ja lähetysasemien verkoston pitkälle sisämaahan. 1630-luvulla he tulivat nykyiseen Wisconsiniin ja 1660-luvulla Yläjärvelle Minnesotan Itäosaan. Ranskalaisasutus oli kuitenkin harvaa. 1600-luvun lopulla ranskalaiset kiinnostuivat myös Missisippijoen varsista, mikä vuonna 1718 johti New Orleansin perustamiseen.

Ranskalaisten taloudellisen toiminnan kohteena oli turkiskauppa. Siinä tarkoituksessa kauppiaat ja turkismetsästäjät tunkeutuivat syvälle Pohjois-Amerikan sisäosiin. Heitä oli vähän, eikä valtiovalta juurikaan tukenut heitä. Siksi oli tarkoituksenmukaista pysyä hyvissä väleissä alkuperäisasukkaiden kanssa. Ranskalaiset eivät olleet kiinnostuneita maanviljelykseen perustuvien asutusten perustamisesta, vaan tavoittelivat turkiksia, joiden keräämiseen he tarvitsivat intiaanien apua. Kauppiaita seurasivat sieluja etsivät jesuiittapapit, jotka toisin kuin espanjalaiset, arvostivat alkuperäisasukkaiden hengellisyyttä ja yrittivät löytää yhteistä katolisen opin ja alkuperäiskansojen uskomusten välllä.

Hollantilaiset

Hollantilaisia ei asuttamisessa rasittanut teologinen keskustelu. He etsivät maallista hyvää turkiskaupan muodossa. Hollannin Itä-Intian kauppakommpanian edustaja Henri Hudson purjehti nykyisin nimeään kantavaa jokea ylös vuonna 1609. Hän oli yksi meritietä Aasian etsivistä. Hän rakensi kauppa-asemia ja perusti 1624 ensimmäisen vakinaisen asuinpaikan joen suuhun nykyisen New Yorkin paikalle. Pari vuotta myöhemmin Peter Minuit osti intiaaneilta Manhattanin saaren antaen paikalle nimen "New Amsterdam".

Paikka veti puoleensa kirjavan joukon kansallisuuksia, uskontoja ja rotuja. Useimmat niitä, jotka olivat menossa luomaan nopeasti omaisuuden. Perinne, joka jatkui Englannin siirtyessä alueella valtaan ja nimetessään alueen uudelleen nimellä "New York".

Englanti tulee mukaan

Englanti pääsi mukaan löytöretkille ja Amerikan valloitukseen Espanjaa ja Portugalia myöhemmin. Huolimatta siitä, että Englanti lähti siirtomaajahtiin jopa Ranskaa myöhemmin, Englanti menestyi vähintään yhtä hyvin.

Pohjois-Amerikkaa tutki ensimmäisenä englantilaisena John Cabot, joka etsi Amerikan läpi kulkevaa meritietä jo vuonna 1497.Hän kävi muun muassa nykyisen St Lawrence-joen suussa ja nykyisen Uuden Englannin rannikolla. Toisella matkallaan vuonna 1498 Cabot menehtyi haaksirikossa ja englantilaiset menettivät mielenkiintonsa Amerikkaa kohtaan lähes vuosisadaksi. Todenteolla englantilaiset palasivat Amerikkaan vasta 1500-luvun lopulla.

Walter Raleigh teki tutkimusmatkat Pohjois-Amerikkaan vuosina 1584 ja 1585 perustaen vuonna 1587 Pohjois-Carolinan edustalla olevalle saarelle Roanoken siirtokunnan. Yhteydet emämaahaan olivat vähäiset ja siirtokunta hävisi tuntemattomalla tavalla.

Pohjois-Amerikka oli 1500-luvun päättyessä ehtinyt olla runsaan sadan vuoden ajan löytöretkien kohteena. Asutusta oli syntynyt vain mantereen etelärannikolle, jonne espanjalaiset olivat perustaneet lähetysasemia. Niiden välitön vaikutus alkuperäisväestöön Pohjois-Amerikassa oli varsin vähäinen, mutta välilliset vaikutukset olivat sitä suurempia. Eurooppalaiset taudit levisivät kaikkialle, myös alueille, joille eurooppalaiset tulivat vasta 1800-luvulla. Intiaanit olivat eurooppalaisten tuomille taudeille varsin vastustusky.