Eagle USA

Lyhyt Yhdysvaltojen historia

Eisenhowerista Clintoniin

Dwight D. Eisenhower tuli presidentiksi 1953 Korean sodan yhä jatkuessa. Amerikkalaisille Eisenhower oli suuri sotasankari, joten oli varsin luonnollista, että hänet valittiin presidentiksi. Ensimmäinen haaste oli Korean sodan lopettaminen. Kesällä 1951 alkaneet aseleponeuvottelut päättyivät tuloksettomana lokakuussa 1952. Aselepo saatiin aikaan vasta heinäkuussa 1953. Sodan päättyessä ei oikeastaan tiedetty, kuka sodan voitti vai voittiko kukaan. YK:lle rauhan saavuttaminen kuitenkin oli merkittävä asia. Sen alaisuudessa olleet joukot olivat karkottaneet hyökkääjän Etelä-Koreasta.

Vuotta myöhemmin Yhdysvallat jo puuttui Indo-Kiinan tapahtumiin. Siellä Ranska oli sotinut jo vuodesta 1946 vietnamilaisia sissejä vastaan ja vuonna 1954 se pyysi apua Yhdysvalloillalta, joka antoikin tukea. Tuki ei enää auttanut, vaan Vietnam jaettiin kahtia, jonka jälkeen kommunistit hallitsiva maan pohjoisosaa. Vietnamista tuli Yhdysvalloille pitkäaikainen ongelma. Ranskan vetäytyessä Vietnamista vuonna 1954 Yhdysvallat ryhtyi auttamaan Ngo Dinh Diemin Saigonin hallitusta, joka rakensi Etelä-Vietnamiin kovakouraisen perhediktatuurin. Yhdysvallat lopetti hallinnon tukemisen vuonna 1963, jonka seurauksena etelävietnamilaiset upseerit syrjäyttivät Diemin. Kommunistinen vastarintaliike käytti syntynyttä sekasortoa hyväkseen.

Ho Tši Minh ajatuksena oli yhdistää Vietnam sodalla siitäkin huolimatta, että Yhdysvallat tuki Etelä-Vietnamia. Vietkong hyökkäsi kahta etelävietnamilaista varuskuntaa vastaan helmikuussa 1956. Hyökkäyksessä kuoli 38 amerikkalaista sotilasneuvonantajaa ja yli 100 amerikkalaista haavoittui. Sitä seurasi Pentagonin kostona ilmahyökkäys ja kuukautta myöhemmin ilmasota oli jo järjestelmällistä. Mukaa tulivat B-52 pommikoneet, ja pommitukset jatkuivat jokseenkin tauotta aina vuoteen 1973, jolloin solmiittiin aselepo.

Eurooppa oli 1950-luvun alussa muuhun maailmaan verrattuna vakaata aluetta. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton suhteita Eurooppaa koskevissa suhteissa voi kuvata lähinnä jäätäviksi. Stalinin kuoltua suhteet näyttivät lämpiävän, mutta se jäi lyhytaikaiseksi ilmiöksi. Vaikka maat eivät olleetkaan yksimielisiä, ne eivät kuitenkaan pyrkineet järkyttämään toistensa etupiirejä. Tämä näkyi mm. siinä, että Yhdysvallat katseli sivusta Unkarin kansannousua vuonna 1956. Samana vuonna Eisenhower valittiin uudelleen presidentiksi.

Eisenhowerin toiselle kaudelle ajoittuu Suezin kriisi. Egyptin johtaja Gamal Abdel Nasser kansallisti Suezin kanavan, mikä sai Ison-Britannian, Ranskan ja Israelin hyökkäämään vuonna 1956. Yhdysvallat jättäytyi syrjään paheksuen NATO-liittolaistensa (Iso-Britannia ja Ranska) menettelyä. Yhdysvallat jopa vaati YK:ssa Israelia ja liittolaisiaan vetäytymään valloittamiltaa alueilta. Neuvostoliitto puolestaan käytti tilannetta hyväkseen Euroopassa murskaten Unkarin kansannousun, kun johtavat Länsi-Euroopan maat olivat sidottuna Egyptissä.

Yhdysvaltain toimet lisäsivät sen suosisiota arabimaissa. Vuonna 1957 hyväksyttiin Eisenhowerin oppi, jonka mukaan Yhdysvallat auttaisi Lähi-idän maita vastustamaan kommunistien hyökkäyksiä ja auttaisi alueen maita talouselämän kehittämisessä. Lähi-itää eivät kuitenkaan uhanneet kommunistien valtapyrkimykset vaan Lähi-idän valtioiden omat sisäiset ristiriidat. Eisenhowerin oppi tekikin Yhdysvalloist Lähi-idässä suorastaa vihatun.

John Fitzgeral Kennedy

Vuoden 1960 presidentinvaaleissa valituksi tuli massachusettsilainen senaattori John F. Kennedy, josta tuli maan ensimmäisen katolinen presidentti. Hän peri edeltäjältään useita kansainvälisiä kriisejä. Kun Eisenhowerin ulkopolitiikka oli puolustavaa, Kennedyn ulkopolitiikka oli hyökkäävämpää. Kennydy halusi vastustaa kommunistien hallitsemaa maailmaa agressiivisemmin kuin edeltäjänsä. Ulkopolitiikan painopisteet olivat Latinalaisessa Amerikassa ja Vietnamissa.

Tammikuussa 1959 Fidel Castro syrjäytti diktaattori Fulgencio Batistan. Yhdysvalloissa Castroa pidettiin aluksi vain radikaalina uudistajana ja vallanvaihdos oli Yhdysvalloille mieluisa. Suhtautuminen kuitenkin muuttui, kun Castro alkoi kansallistaa Kuubassa olevaa amerikkalaisten omaisuutta. Castro solmi myös hyvät suhteet Neuvostoliittoon, joka vielä pyrki käyttämään kummpaniaan kylmän sodan pelinappulana.

Presidentiksi tultuaan Kennedy sai tietää CIA:n kouluttaneet Eisenhowerin loppukaudella, tämän suostumuksella, suurehkon joukon kuubalaisia pakolaisia tavoitteenaan syrjäyttää Castro. Kennedy ei ollut ajatuksesta innostunut, mutta salli kuitenkin 1 400 pakolaisen osaston tunkeutua Kuuvaan huhtikuussa 1961. Tämä Sikojen lahden maihinnousu kuitenkin epäonnistui täysin ja Kuuban tapahtumista tuli maailmanlaajuinen kriisi Neuvostoliiton uhatessa auttaa Kuubaa elleivät Yhdysvaltain agressiot Kuubaa kohtaan lopu. Yhdysvallat taas ilmoitti, ettei se salli Neuvostoliiton perustavan sotilastukikohtaa Kuubaan tai muuallekaan Latinalaiseen Amerikkaan.

Sikojenlahti oli vakava kolaus Kennedyn maineella sekä kotimaassa että Latinalaisessa Amerikassa. Parantaakseen mainettaan Kennedy käynnistä suuren taloudellisen avustusohjelman, eräänlaisen uuden Marshall-ohjelman, Latinalaisessa Amerikassa. Käytännössä avusta hyötyivät eniten Latinalaisen Amerikan diktaattorin ja vähiten köyhät, joille avustus oli tarkoitettu.

Neuvostoliitto puolestaan alkoi rakentaa Kuubaan ohjustukikohtaa kesällä 1962. Lokakuussa U2-koneiden vakoilulennot paljastivat hankkeen Yhdysvalloille. Valkoinen talo harkitsi huolella, mitä asialle tehtäisiin ja 22.10.1962 Kennedy ilmoitti televisiossa Kuuban saarrosta. Kuubaan ei sallittaisi enää kuljettaa aseita ja venäläisten laivojen oli alistuttava tarkistuksiin. Myös Kuubassa jo olevat ohjustukikohdat vaadittiin purettavaksi. Uuden maailmansodan uhan ollessa todellinen, Neuvostoliitto perääntyi ja Kuubaan matkalla olleet venäläisalukset kääntyivät takaisin. Tukikohtien rakentamista kuitenkin jatkettiin. Neuvostoliitto ilmoitti poistavansa ohjukset, jos Yhdysvallat lopettaisi Kuuban saarron ja lupaisi ettei tunkeudu Kuubaan. Kennedyn suostuessa Neuvostoliiton tarjoamaan kompromissiin jännitys laukesi.

Kuuban kriisin seurauksiin kuului myös "kuuman linjan", käytännössä Valkoisen talon ja Kremlin välinen suora kaukokirjoitinyhteys, rakentaminen. Tavoitteena oli vähentää mahdollisuutta kolmannen maailmansodan syttymistä vahingossa varmistamalla, että supervaltojen johtajat voisivat puhua keskenään ennen peruuttamatonta ohjusten lähettämistä. Kuuman linjan rakentamisesta alkoikin vähitellen liennytyksen kausi.

Kansaivälisten kriisien helpottaessa Kennedy pyrki toteuttamaan sisäpoliittisa tavoitteitaan ja lähti marraskuussa 1963 puhekierrokselle saadakseen tukea äänestäjiltä. Puhekierros päättyi Dallasiin, jonka läpi Kennedy ajoi avoautosaattueessa. Ajelu päättyi laukauksiin, joiden seurauksena Kennedy kuoli matkalla sairaalaan. Ampuja oli todennäköisesti Lee Harwey Oswald.

Lyndon Baines Johnson

Kennedyn työtä jatkoi varapresidentti Lyndon Johnson. Hän oli syntynyt Texasissa ja oli jo pikku virkamiehenä mukana toteuttamassa Rooseveltin New Deal-ohjelmaa. Presidenttinä Johnson oli New Dealin jatkaja.Johnsonin suuri aloite oli sota köyhyyttä vastaan, jossa puututtiin työttömyyden, huonon koulutuksen, huonojen asuntojen ja köyhyyden aiheuttamiin ongelmiin. Tavoitteena oli Great society - hyvä yhteiskunta. Ohjelma merkitsi liittovaltion vallan ja vastuun suurinta kasvua vuosikymmeniin ja tavoitteissa onnistuttiinkin kohtalaisesti. Köyhyydessä elävien amerikkalaisten määrä supistui lähes puolella. Yksi ohjelman heikkous oli siinä, että se ei juurikaan tehnyt mitään muuttaakseen tulojen jakautumista.

Kennedy ei oikein ollut osannut "käsitellä" kongressia, mutta Johson puolestaan oli siinä erityisen taitava. Hän kykeni myös surmatun presidentin muistoa saavuttaakseen tukea ohjelmilleen.

Demokraattien rivit olivat pahasti jakautuneet, kolme puolueen jäsentä käynnisti omat vaalikampanjansa ja 1968 demokraattien puoluekokous johti käsirysyihin sisällä ja katumellakoihin ulkona. Johnsonin poliittinen arvostus laski niin alas, että hän päätti olla lähtemättä tavoittelemaan uutta kautta. Kenedy kaatui luoteihin, Johnson potiittiseen epäsopuun ja seuraava Valkoisen talon isäntä vallan ja vainoharhan yhdistelmään.

Richard Nixon

Richarh Nixon astui presidentin virkaan tammikuussa 1969. Pentagonin ulotti pommitukset Kamputseaan ja tilanne näytti amerikkalaisten kannnalta helpottuvan. Vuoden 1969 aikana Vietnamista vedettiinkin pois 60 000 amerikkalaista. Sota levisi Kamputseaan ja Laosiin. Kamputsean pommitusten seurauksena punaiset khmerit pääsivät valtaan Kamputseassa. Sodan laajeneminen vaikuttu Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan. Syntyi satoja opiskelijamellakoita, joissa järjestystä yritettiin palauttaa kansalliskaartin ja aseiden avulla. Pahimmassa mellakassa Ohiossa sai surmansa neljä opiskelijaa. Amerikkalaisten määrä Vietnamissa väheni ollen vuoden 1970 lopussa 280 000 ja vuotta myöhemmin 140 000. Keväällä 1972 amerikkalisia oli enää 60 000 ja saman vuoden syksyllä 39 000. Vuodesta 1969 lähtien kongressi oli myös rajoittanut presidentin oikeuksia. Kongressi myös päätti, että sotatoimet Vietnamissa oli kokonaan lopetettava viimeistään 15.8.1973.

Viralliset rauhanneuvottelut Pariisissa alkoivat jo toukokuussaa 1968, mutta ne eivät johtaneet tulokseen. Elokuussa 1969 alkaneet salaiset rauhanneuvottelut johtivat lopulta tulokseen vuonna 1973. Rauhansopimus allekirjoitettiin tammikuussa 1973. Jälkilaskua amerikkalaiset maksoivat pitkään.

Nixon irrotti amerikkalaiset Vietnamista ja avasi tien Kiinaan vierailemalla Kiinassa helmikuussa 1972. Hän olisi halunnut vierailla myös Neuvostoliitossa jo vuonna 1970, mutta vierailu toteutui vasta Kiinan vierailun jälkee. Kutsu Neuvostoliittoon tuli neljä viikkoa sen jälkeen, kun tieto Kiinan vierailusta julkaistiin. Toukokuussa 1972 Nixon oli Moskovassa, jossa keskusteltiin mm. SAL-sopimuksesta (Strategic Arms Limited Talks). Kesäkuussa 1973 Brežnev puolestaan oli vastavierailulla Washingtonissa.

Gerald Ford

Vuoden 1972 presidentivaalit Nixon voitti selvästi. Vaalikampanjan aikana Nixonin avustajat olivat toukokuussa ja toisen kerran kesäkuussa murtautuneet demokraattien Washingtonissa sijaitsevaan Watergate rakennuksessa sijaitsevaan päämajaan. Siellä he kopioivat vaalikampanjan asiakirjoja ja asensivat salakuuntelulaitteita. Jälkimmäisellä kerralla hei jäivät kiinni. Epäselväksi jäi olikon Nixon antanut toiminnalle luvan. Varmaa on, että hän muutamaa päivää myöhemmin tiesi vaalikoneistonsa olleen mukana tapahtumissa. Vaalikampanjan aikana Watergate-skandaalii kyettiin pitämään pinnan alla.

Syksyllä 1973 ilmeni, että myös varapresidentti Agnew oli syyllistynyt väärinkäytöksiin ja hänet jouduttiin erottamaan. Tilalle tuli Gerald R. Ford. Oikeus vaati presidenttiä luovuttamaan oikeusistuimelle ääninauhat, joilla oli presidentin ja hänen avustajiensa välisiä keskusteluja. Aluksi Nixon kieltäytyi luovuttamasta nauhoja, mutta oikeus päätti, että nauhat oli luovutettava oikeuden käyttöön. Nixon katsoi parhaaksi erota 9.8.1974. Presidentiksi tuli Gerald R. Ford, josta tuli presidentti ilman, että hän oli millään tavalla osallistunut presidentinvaaleihin.

Kuukautta myöhemmin Ford armahti Nixonin kaikista hänen Yhdysvaltoja vastaan tekemistään rikoksista. Vielä suurempi järkytys amerikkalaisille, kun senaatin asettaman komitean tutkimuksissa selvisi, että CIA ollut ulkomailla osallisena useissa Yhdysvaltojen aspektista hankalien poliitikkojen murhissa. CIA oli myös vakoillut yli 10 000 amerikkalaisen toimintaa. Kohteena oli ollut kongressin valittuja, hallituksen virkamiehiä ja rauhanaatteen edustajia.

Jimmy "Who" Carter

Vuoden 1976 presidentinvaalit voitti tuntematon demokraatti Jimmy Carter. Hän teki syyskuussa 1977 sopimuksen Panaman kanssa Panaman kanavan omistuksen siirtymisestä Panamalle vuonna 2000. Brežnev ja Carter allekirjoittivat SALT II -sopimuksen huolimatta keskinäisistä epäluuloista huolimatta. Senaatti ei kuitenkaan ratifioinut sopimusta. Carter ärsytti venäläisiä monin tavoin. Ulkopoliittisessa ohjelmassaan Carter vaati maailmanlaajuista ihmisoikeuksien kunnioittamista. Neuvostoliitto tulkitsi tämän olevan tarkoitettu nimenomaan Moskovalle. Eivätkä Carterin vuonna 1978 Pekingin kanssa sopimat diplomaattisuhteetkaan saaneet erityist ihastusta Moskovassa. Joulukuussa 1979 tapahtunut Neuvostoliiton tunkeutuminen Afganistaniin sitten käytännössä lopetti 1960-luvulla alkaneen liennytyksen. Carterin päätöksiin kuului myös Moskovan olympilaisen boikotointi vuonna 1980 ja viljan myynnin lopettaminen Neuvostoliittoon.

Ulkopoliittisiin virheisiin turhaunuteet amerikkalaiset olivatkin valmiita 80-luvun alusa valitsemaan presidentiksi kovan linjan miehen, joka palauttaisi kansalaisille 70-luvulla kadotetun itsetunnon. Ronald Reagan nousi Valkoisen talon isännäksi ja kansainvälisissä suhteissa alkoi uusi kylmän sodan vaihe. Reagan oli tavoitellut presidenttiehdokkuutta jo vuonna 1976, mutta hävisi silloin Fordille.

Ronald Reagan ja Georg Bush

R. Reaganin ulkopotikkaa oli sekä retoriikassa että käytännössä kommunismin vastainen, myös sotilaallinen varustautuminen jatkui. "Tähtien sota" oli Reaganin lempiajatus. Sen toteutus käynnistyi keväällä 1983. Perusajatuksena oli rakentaa lähiavaruuteen järjestelmä, joka tuhoaisi vihollisen ohjukset jo niiden lähtövaiheessa. Neuvostoliitolle "tähtien sota" oli vakava ongelma ja yksi suurvaltasuhteita pahiten rasittaneita ongelmia.

Reagan oli valmis myös tinkimään. Hän peruutti viljanvientikiellon Neuvostoliittoon ja pyrki normalisoimaan suhteet Kiinaan. Kauden loppupuolella myös Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton suhteet alkoivat lämmetä. Todisteena tästä oli 1987 tehty aseistariisuntasopimus. Sopimus velvoitti supervallan riisumaan osan keskipitkänmatkan ohjuksistaan. Periaatteessa sopimus oli tärkeä, vaikka koskikin vain 4 % kaikista maiden ydinohjuksista.

Myös terroristit kuuluivat 1980-luvulla kansainvälisiin ongelmiin. Yhdysvalloilla oli terrorismiongelmia yhtäällä Libyan ja toisaalla Iranin kanssa. Moammar Gaddafi tuli Libyassa valtaan 1969 ja hänen katsotaan - totta tai ei - pitäneen majataloa terroristeille, joiden toiminta suuntautui ulkomailla liikkuvia amerikkalaisia vastaan. Iraniin terrorismiongelma kytkeytyi sikäli, että paljastui Yhdysvaltain toimittaneen aseita Iraniin, jotta se auttaisi amerikkalaisten panttivankien vapauttamisessa Libyassa. Edelleen ilmeni, että Iranin asekaupoista saadut rahat toimitettiin contrasisseille Nicaraguaan.

Siinä missä Nixon harrasti globaalista strategista voimapolitiikka Reaganin ulkopolitiikan ohjenuorana oli ideologia. Toimikautensa alkupuoliskolla Reagan linjoitti kansainvälisen politiikan tapahtumia. Reagan jäi kuitenkin varjoon 80-luvun puolivälissä Mihail Gorbatžovin tullessa Neuvostoliiton johtoon. Nyt kansainvälisen politiikan suuret ratkaisut linjattiin Moskovassa.

Vaalikampanjassaan Reagan oli luvannut veroalennuksia ja hyvätuloisten veroja todella alennettiinkin. Reaganin talouspolitiikka johtikin 1980-luvun alussa pahimpaan talouskriisiin sitten 30-luvun alun. Hieman ennen 80-luvun puoliväliä kuitenkin alkoi seitsemän vuotta kestänyt nousukausi. Talouden ongelmana oli kuitenkin edelleen budjetin alijäämäisyys ja kauppataseen alijäämäisyys. Georg Bushin tullessa presidentiksi taloustilanne Yhdysvalloissa oli hyvin vaikea.

Neljän vuosikymmenen ajan kylmäsota ja kommunismin laajenemisen estäminen olivat antaneet selkeän poliittisen suunnan Yhdysvaltojen politiikalle. Bushin ensimäisellä kaudella tämä kaikki muuttui. Neuvostoliitossa oli vaalit, Itä-Euroopan demokratialiikkeet, Berliinin muurin sortuminen, Saksojen yhdistyminen, Baltian maiden itsenäistyminen ja Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) perustaminen muuttivat maailmaa. Kaikkea tätä Bush nimit uudeksi maailman järjestykseksi.

Euroopassa amerikkalaiset ja venäläiset päätyivät vähentämään joukkojaan ja rajoittamaan strategisia ydinaseitaan. Yhdysvallat oli tukenut Irakin presidenttiä Saddam Husseinia sodassa Irania vastaan. Elokuussa 1990 tämä tunkeutui Kuwaitiin ja valmistautui hyökkäämään Saudi Arabiaan. Bush sijoitti Yhdysvaltojen joukkoja, koordinoi kansainvälistä kritiikkiä Irakia kohtaan ja muokkasi monikansalliset sotilaalliset joukot. YK määräsi Irakille taloussaarron ja lähetti sotilaallisia joukkoja alueelle ja esitti uhkavaatimuksen Irakin joukkojen vetäytymiselle tammikuun puolivälissä.

Bush sai kongressilta valtuutuksen sotilaallisten joukkojen käyttämisestä alueella. Maasota Kuwaitissa alkoi 24 helmikuuta ja Irakin joukot pakotettiin lähtemään. Bush sai mainetta Persianlahden sodasta, mutta ei kuitenkaan tullut valituksi toiselle kaudelle. Lähinnä siksi, että jätti kotimaan asiat sekaisin.

William J. Clinton

Kampanjassaan Clinton keskittyi talouteen. Keskelle taantumaa osuneessa valinnassa Bushin ulkopoliittinen maine ei painanut tarpeeksi ja Clinton voitti vaalit. Presidenttinä Clintonin linjana oli luvata oikeistolaisille tavoitella hyvinvointia, poistaa kauppasulut, taistella rikollisuutta vastaan ja rakentaa uudelleen kilpailullisuutta. Vasemmistolaisille hän lupasi huokeampaa terveydenhoitoa, veroja rikkaille, ympäristönsuojelua, suojan aborttioikeudelle ja taloudellisen eriarvoisuuden kasvun pysäyttämistä.

Parhaimmillaan Clinton tarjosi vaihtoehdon ahdamieliseen isänmaallisuuteen, passiiviseen hallitukseen ja loppuun kuluneisiin kasvoihin kyllästyneille. Pahimmillaan hän yritti edustaa kaikkia asioita kaikille ihmisille.

Clintonin saavutti myös menestystä. Hänen aikanaan Yhdysvaltain talous kääntyi nousuun, maahan luotiin 22 miljoonaa työpaikkaa, työttömyys oli matalin 30 vuoteen ja köyhien määrä pienin 20 vuoteen. Vuonna 1993 liittovaltion budjetti oli 255 miljarvia alijäämäinen. Kuusi vuotta myöhemmin budjettivaje oli kääntynyt kaikkien aikojen suurimmaksi ylijäämäksi, ja valtion velkaa maksettiin pois 360 miljardia dollaria. Samaan aikaan liittovaltion tuloveroaste oli pienin 35 vuoteen. Vuoden 2000 syksyllä monta vuotta jatkunut talouskasvu kuitenkin alkoi hiipua.

Vuoden 1994 kongressin vaaleissa republikaanit enemmistön alahuoneeseen ensimmäistä kertaan 40 vuoteen. mikä johti taisteluun kongressin ja presidentin välillä. Puhemies Newt Gingrichin johdolla republikaanit vaativat laajoja leikkauksia valtion menoihin, jotka Clinton hylkäsi. Ylivoimallaan republikaanit pystyivät ohittamaan presidentin veto-oikeuden, eivätkä esitelleet uutta budjettia, vaan liittovaltion toimintoja jouduttiin ajamaan alas alkuvuodesta 1996 rahoituksen loppuessa. Demokraatit hyökkäsivät republikaanien oletettuja motiiveja vastaan, ja tilanteen otaksutaan kääntyneen Clintonin hyväksi ja auttaneen hänen uudelleenvalintaansa loppuvuodesta 1996.

Alkuuun | USA | Venšjš | Ay-liike | Kehykset