lippu

Red Exodus - Punapako

Amerikansuomalaisten muutto rakentamaan sosialistista yhteiskuntaa Karjalaan on yksi mielinkiintoisimmista ja järkyttävimmistä episodeista suoma­laissiirtolaisuuden historiassa. Se koskettaa neljää maata; Suomea näiden henkilöiden syntyperän vuoksi, Yhdysvaltoja ja Kanadaa heidän lähtömaanaan Karjalaan ja Venäjää kohdemaana. Siksi aihe sopii myös näiden sivujen aihepiiriin.

Suomalaista siirtolaisuutta Neuvostoliittoon tapahtui suoraan Suomesta sekä virallisia että epävirallisia reittejä, mutta myös USA:n ja Kanadan kautta. Tässä käsitellään vain Yhdysvalloista ja Kanadasta tapahtunutta siirtolaisuutta. Arviolta 5000–7000 amerikan- ja kanadansuomalaista muutti 1920- ja 1930-luvuilla Neuvostoliittoon rakentamaan sosialistista ihanneyhteiskuntaa. Syyt lähtöön olivat ideologisia: huolimatta lamasta vain 30 % siirtolaisista oli lähtöhetkellä työttömänä.

Stalinin puhdistuksissa tuhoutui n. 1000 henkeä ja toisen maailmansodan kurimus vaati myös oman osansa. Toisaalta, oli myös niitä, jotka lahjakkuuden, rehellisyyden ja suurten ponnistelujen ansiosta myös menestyivät Neuvos­toliitossa. Voidaan sanoa, että onnellisia tarinoita ei ollut, mutta kylläkin onnellisia loppuja.

Miksi ihmiset sitten lähtivät Neuvostoliittoon? Nyt voimme sanoa lähtöpäätöksen olleen sekä väärän että traagisen, mutta se on selitettävissä.

Sisällys

Sisältö
Haalisuomalaiset ja kirkkosuomalaiset
Ensimmäinen aalto
Karjalan Teknisen Avun toimisto
Karjalan kunnailla
Vainovuodet
Vainovuhreja
Lähteitä

 

 

Koti | USA | Venäjä | Ay-liike | Lenin-tekstit | Punapako | Kehykset